Useimmat turistit tuntevat Suomen ”neljä suurta”, toisin sanoen ruskeakarhun, harmaasuden, Euraasin ilveksen ja ahman, mutta maassa esiintyy myös 11:ta muuta lihansyöjänisäkästä. Nämä ovat napakettu, punakettu ja supikoira; kärppä, eurooppalainen minkki, lumikko (maailman pienin lihansyöjänisäkäs), hilleri, näätä ja soopeli; mäyrä; ja saukko. Suomessa elää yksi maailman uhanalaisimmista hylkeistä, Saimaannorppa, jota löytyy vain Saimaan järveltä ja joka on yksi maailman kolmesta nykyisestä makeanveden hyljelajista. Saimaan yhdyskunnassa on suunnilleen vain 260 yksilöä. Suomessa on myös 7 lepakkolajia, 7 päästäislajia, 18 jyrsijälajia mukaanlukien 2 sopulia, 8 myyrää ja harvinainen Siperian liito-orava.

 

Niin moninainen kuin Suomen nisäkkäiden kirjo onkin, se kalpenee Suomen linnuston runsauden rinnalla. Suomessa on 450 lintulajia, joskin seitsemää niistä ei ole nähty vuoden 1950 jälkeen. Sen ansiosta, että Suomi on Euroopan itäisin maa ja samalla yksi maailman pohjoisimmista maista, täällä on monia sellaisia lajeja, joita harvoin tavataan missään muualla Euroopassa. Tästä syystä Suomi on hyvin suosittu kansainvälisten lintubongareiden keskuudessa. He tulevat katsomaan palokärkeä ja käpytikkaa; varpus-, Lapin- ja tunturipöllöä; valkoista merikotkaa ja maakotkaa; ampuhaukkaa; lyhytnokkahanhea; hömötiaista ja Lapintiaista; teeriä ja metsoa; sekä monia muita, jotka ovat muualla harvinaisia. Saalislintuja on erityisen paljon, mukaanlukien 23 liitohaukka-, haukka- ja kotkalajia, 9 jalohaukkalajia, 11 pöllölajia ja sääksi. Suomen lintuharrastajat odottavat kevättä suurella innolla, sillä huhti- ja toukokuussa monet muuttolinnut palaavat pohjoiseen, mukaanlukien Suomen kansallislintu, ylevä laulujoutsen.

 

Maan pohjoisesta sijainnista ja ankarista talvista huolimatta Suomessa on myös 5 matelijalajia ja 5 sammakkolajia, jotka kaikki horrostavat, yleensä syyskuun lopusta huhtikuuhun. Kaksi liskotyyppiä on myös; sisilisko, joka on maailman pohjoisin liskolaji ja ainoa Lacertidae-heimoon kuuluva lisko, joka on vivipaarinen. Tämä merkitsee, että se synnyttää eläviä poikasia sen sijaan, että munisi ja hautoisi niitä; vaskitsa on myös vivipaarinen, mutta ei ole yhtä yleinen kuin sisilisko. Niitä luullaan usein käärmeiksi, mutta niillä on silmäluomet toisin kuin käärmeillä. Ne myös luovat nahkansa säännöllisesti ja voivat pudottaa häntänsä puolustautuessaan.

 

Suomessa on kolme omaa käärmelajia. Kangaskäärmettä tavataan vain Ahvenanmaalla, mutta sielläkin se on harvinainen ja sen elinkaaresta ei tiedetä paljoakaan. Ruotsissa naaraat parittelevat kerran kahdessa tai kolmessa vuodessa ja on todennäköistä, että suomalaiset käärmeet toimivat samoin. Rantakäärme eroaa muista Suomen matelijoista siinä, että se munii, minkä se tekee kosteissa paikoissa, kuten lehtikasoissa. Sitä esiintyy Lounais-Suomessa, rannikoilla ja järvialueilla 62.:lle leveyspiirille asti. Suomen ainoa myrkyllinen käärme on kyy, mutta todella vaarallinen se on vain pikkulapsille, vanhoille, heikoille tai sairaille ihmisille tai niille, jotka saavat allergisia reaktioita käärmeenmyrkystä. Viimeinen tunnettu kuolemaan johtanut kyykäärmeenpurema Suomessa on vuodelta 1984. Joka tapauksessa kyykäärmeen pureman saaneen on hakeuduttava välittömästi lääkärin hoitoon.

 

Suomen viisi sammakkoeläinlajia ovat rupilisko, vesilisko, rupikonna, sammakko ja viitasammakko.

 

Suomi on himokalastajien paratiisi maata ympäroivine merineen, runsaine maan kattavine järvineen ja Lapin turmeltumattomine jokineen. Suomen makeissa vesissä on 68 kalalajia, ja perhokalastajat saapuvat joukoittain joka vuosi pyydystämään lohia ja taimenia mitä idyllisimmissä ympäristöissä. Näiden lisäksi löytyy lahnoja, sampia, sillejä, nuoliaisia, karppeja, muikkuja, siikoja, simppuja, haukia, mateita, ahvenia, kuoreita, särkiä, kuhia, sorvia, harjuksia, suutareita ja monia muita. Suomenlahdella, Itämerellä ja Pohjanlahdella saaliiksi useimmiten saa silakoita, piikkihaita, kampeloita, makrilleja, rauskuja, ruijanpallasta ja merilohta.